Kirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 15.3.2000
Monilla työpaikoilla käytetään pääasiassa ihmisten käsiä, jalkoja ja osaa aivoista, kun samaan hintaan saisi koko aivot ja sydämenkin.
Tuotantovälineiden kohdalla pohditaan hyvinkin tarkkaan miten ne saadaan toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Vuosihuollot toteutetaan suunnitelmallisesti. Asiantuntijoita käy ulkomaita myöten. Jos tuotannon tärkein kone hajoaa, toisinaan jopa johtajat saapuvat paikalle arvioimaan tilannetta.
Työpaikan ihmiset ovat yhtä kalliita investointeja. Kymmenen vuoden työsopimus voi maksaa kaikkine palkkoineen, veroineen, koulutuksineen, työterveyshuoltoineen, eläkkeineen … jopa enemmän kuin yrityksen koneet.
Hoidetaanko henkisiä resursseja yhtä hyvin? Ollaanko yhtä huolissaan, kun ihmiset eivät anna parastaan? Onko olemassa suunnitelma ammattitaidon ja motivaation ylläpitämiseksi?
Elämme maailmassa, jossa johto ei pysty enää hahmottamaan kaikkea. Pienetkin merkit on osattava nähdä, jotta päätöksiä varten saadaan ajoissa tietoa markkinoiden ja tarpeiden muutoksista. Kaikilla on oltava silmät ja korvat auki. Tiedon on kuljettava nopeasti läpi koko organisaation. Vuorovaikutuksen on oltava avointa. Oleellinen tieto on osattava erottaa epäoleellisesta.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Kun ihmiset kokevat arvostusta, heitä johdetaan kannustavasti ja kun heidät otetaan mukaan päätöksentekoon, ovat he halukkaita antamaan täyden kapasiteettinsa työlleen. Kun sydän on mukana, ovat sekä määrälliset että laadulliset tulokset parempia. Aitoa kiinnostusta löytyy enemmän. Sitoutuminen on vahvempaa ja kehittäminen jatkuvaa. Intuitiota, rohkeutta ja hallittua riskinottoa löytyy enemmän. Joukkueurheilun piiristä löytyy lukuisia esimerkkejä, miten sydämen mukanaolo ja yhdessä onnistuminen vaikuttavat sekä yksilön että joukkueen motivaatioon, me-henkeen ja sitoutumiseen. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
Tulevaisuuden menestyjät rakentavat organisaationsa sellaisiksi, että kovat ja inhimilliset arvot täydentävät toisiaan. Tähän suuntaan on viime vuosina pyrittykin. Toteutustavat vain ovat monesti vanhanaikaisia. Arvot kirjoitetaan paperille. Sitten kuvitellaan, että ne ohjaavat toimintaa. Arvojen muutos on pitkä prosessi, joka edellyttää paljon vuorovaikutusta, ihmisyyden ymmärtämistä ja nöyryyttä syvällisten asioiden edessä.
Tiimityöskentely on vastaus organisaatioiden tarpeisiin olla joustavia ja muutosherkkiä yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa. Oikein rakennettu tiimi on dynaaminen. Se elää tässä ja nyt, ja liikkuu kuin kumivene koskessa. Sen jäsenet luottavat toisiinsa ja käyvät jatkuvaa vuorovaikutusta keskenään. Päätöksenteko perustuu tiimin päämäärään, tavoitteisiin ja pelisääntöihin. Tiimi tietää miksi se on olemassa. Se tuntee sisäiset ja ulkoiset asiakkaansa tarpeineen, ja osaa improvisoida muuttuvissa tilanteissa. Tiimityöskentely ei sovi joka paikkaan eikä se ole itsetarkoitus, mutta useimmissa tilanteissa se on yksi parhaista keinoista saada olemassa olevilla resursseilla aikaan parempia tuloksia.
Valitettavasti tiimityöskentelyäkin toteutetaan liian usein käskemällä, ja sen seurauksena epäonnistutaan. Taustalta löytyy useimmiten seuraavat syyt: 1) Muutos tehdään liian pintapuolisesti. Kuvitellaan, että kun tiimiorganisaatio on piirretty paperille, niin se toimii saman tien myös käytännössä. On kuljettava pitkä matka ennenkuin uusi ajatus elää ihmisten mielessä ja näkyy käyttäytymisessä. 2) Opastusta ja valmennusta tiimityöhön annetaan liian vähän. ’Työ tekijäänsä opettaa’ on totta, mutta se ei sovi joka tilanteeseen ja kaikkeen oppimiseen. 3) Aikataulut suunnitellaan liian nopeiksi ja odotukset ovat epäreaalisia. Jossakin ryhmässä tiimityöskentely saattaa käynnistyä parissa kuukaudessa, toinen ryhmä voi tarvita siihen kaksi vuotta.
Oikein toimimalla saadaan aivoista ja sydämestä lisää kapasiteettia. Sen seurauksena ihmisetkin voivat paremmin. ”Potkua” syntyy vapaaehtoisesti sisältäpäin. Älykäs organisaatio oppii koko ajan. Se uudistaa henkilöstönsä tietoja, ymmärrystä ja osaamista. Johtamisessa ihmiset asetetaan koneiden edelle. Heitä kohdellaan ajattelevina ja tuntevina yksilöinä.
Eräs osallistuja totesi kerran seminaarissa: ’Esimieheni pitää minua parempana kuin mitä olen, siksi teen työnikin koko ajan paremmin kuin mihin pystyn.’