Joulu, ilon juhla, lähestyy. Liian moni vastaanottaa sen Suomessa työttömänä, taloudellisissa vaikeuksissa, huolien painamana ja henkisessä ahdingossa.
Viime vuosina markkinat ovat kasvaneet ja kysyntää on löytynyt; kaikkea haluttiin ja kaikkea tehtiin. Ihmiset ja monet yritykset pöhöttyivät yltäkylläisyydessä. Nyt olemme tilanteessa, jossa kehittämistä ei voi toteuttaa kasvun voimin vaan kehitys on tehtävä sisältä päin. Olemassaolevat resurssit on saatava tehokkaampaan käyttöön, investoinnit on harkittava tarkemmin.
Tähän työhön tarvitaan yhteistyökykyisiä, kehityshaluisia ja innostuneita ihmisiä. Lyhyellä tähtäimellä lakko ja ulkoinen uhka ovat hyviä kannustimia: pelko panee toimimaan. Pysyvämpi kehitys lähtee ihmiskeskeisyydestä, joka merkitsee avointa yhteispeliä, joukkuepelaajien arvostamista ja kannustavaa johtamista.
Joulu on ihmisten ja sisimpien arvojen juhla. Vaikka meri myrskyää ja aallot lyövät korkeina, on syvemmällä rauha ja hiljaisuus. Näin on elämässäkin. Vaikka pinnalla tuulee lujastikin, löytyy sisimmästä todellinen rauha. Sieltä kohoaa myös aitoa nöyryyttä, jota tarvitaan yhteistyössä. Nykyään puhutaan esim. laatujärjestelmiä kehitettäessä sisäisistä asiakassuhteista: työkavereita ja muita osastoja pitää kohdella kuten asiakkaitakin. Nämä asiakassuhteet toimivat, kun osaamme palvella. Palvelu toimii, kun osaamme arvostaa.
Henkisestä tyyneydestä pulppuaa myös uutta voimaa ja energiaa, joka kirkastaa tavoitteet ja asettaa niin ihmisen kuin yrityksenkin sekavat asiat järjestykseen. Saavuttaakseen jotakin arvokasta ja pysyvää ihmisen pitää osata valita ja luopua. Viime vuosina on liian helposti tartuttu kaikenlaisiin mahdollisuuksiin. Kun niitä ei ole opittu tekemään kunnolla, joudutaan tuuliajolle.
Joulun tarkoituksena on pysäyttää ihminen etsimään elämän tarkoitusta. Samalla tavalla voimme työpaikoilla pysähtyä etsimään tekemisemme ydintä: mitä varten olemme olemassa, mitä asiakkaiden tarpeita yrityksemme tyydyttää, miten nämä tarpeet ovat muuttumassa, mitä nämä muutokset merkitsevät meille, johdon ajankäytöstä aina viimeiseen työvaiheeseen asti. Kun pohdiskelu tehdään avoimesti yhdessä, löydämme aidomman yhteenkuuluvaisuuden tunteen, josta nousee tietoisuuteen kirkkaampia yhteisiä tavoitteita, uusia kehittämisideoita ja uutta innostavaa työhalua.