Mietintö on kokonaisuudessaan erinomainen, ja mikäli se luetaan huolella ja omaksutaan työskentelyn pohjaksi, saavutetaan vähitellen viestinnälle asetetut tavoitteet. Mietinnössä korostetaan, että se ei ole tiukasti seurattava normisto, vaan sen tarkoituksena on herättää ajatuksia ja rohkaista keskustelemaan. Tämä lienee syytä ottaa esiin monta kertaa, koska vanha tapa organisaatioissanne oli toinen: johdon lähettämät viestit olivat ”pakkoja”.
Olen koonnut tähän joitakin syntyneitä ajatuksia virittämään keskustelua. Sivulla 11 todetaan, että kirkon jäsenten tehtäviin kuuluu kaikkien ihmisten rohkaiseminen uskonvuoropuheluun. Tämä palaute on juuri tällainen; älköön siis kukaan loukaantuko ajatuksista. Ne on esitetty rakentavassa mielessä. Kommentit / kysymykset on merkitty *:llä.
Viestintäohjelmaa laadittaessa onkin pelkistäen todettu, että kirkon perussanoma kestää.
* Mikä on kirkon perussanoma nykypäivänä? Miten ihmiset ymmärtävät ja kokevat sen? Sanomasta ollaan eri mieltä, koska monet nykyiset aikuiset ovat saaneet uskonto-oppinsa aikana, jolloin keskustelu puuttui: papit tuomitsivat syntisiä kurjia, opettajat pakottivat lukemaan virsiä ulkoa, Jumala rankaisi kiroamisesta jne. Ihmisten käsitys (aivoissa oleva mielikuva) kirkon perussanomasta on ilmeisesti melko vanhanaikainen ja vaikuttaa sitä kautta asennnoitumiseen.
Kaupallinen mediatarjonta vahvistaa kulutusyhteiskunnan arvoja.
* Tämä on totta, mutta toisaalta ihmisillä on myös tarve parempaan elämän laatuun. Ajatuksia herättävät keskusteluohjelmatkin (yksinkertaisella kielellä puhutut ja ymmärrettävät) saavat katsojia, ja ne synnyttävät ihmisten kesken kommunikaatiota.
Huumorin avulla viesti viedään perille.
* Tässä on kirkolle haaste, vanha ”uskonto” oli vakava ja pelottava. Sama usko voi olla iloinen, rentouttava ja joskus hauskakin asia. Eiköhän Jumalallakin ole ”pilke silmäkulmassa”, kun hän loi ihmisille huumorintajun.
Kirkko on uskon ja toivon yhteisö.
* Ehdotus: ”Kirkko on uskon ja myönteisyyden yhteisö.” Mielikuva, joka syntyy sanasta toivominen on usein, että kyllä toivoa saa, mutta toteutuminen on epäreaalista. Pitäisikö korostaan tulevaisuudessa enemmän ihmisen omaa vastuuta?
Kirkko viestii kristillistä uskoa. Se tuo Jumalan valtakunnan todellisuuden tähän aikaan.
* Tästä syntyy mielikuva kuin Jumalan valtakunta olisi jossakin muualla, ja se tuodaan sieltä tänne. Tähän sitten tarvitaan alan eksperttejä eli kirkkoa ja pappeja. Omat kokemukseni ja ajatukseni lähtevät siitä, että kun kerran Jumala on tämän kaiken luonut (elämän, atomit, fysiikan lait …) ja kaikessa maapallolla on olemassa Jumalan ajatus ja tahto, niin me elämme koko ajan Jumalan valtakunnassa. Ihmisten ongelmana on, että he eivät osaa tai halua nostaa sitä tietoisuuteen ja kytkeä arkipäivän elämään. Vanha käsitys on, että uskonto esim. kuuluu kirkkoon ja siellä ollaan hartaita. Ravintolaan meneminen tai bisneksen tekeminen on ihan toinen juttu. Tätä kaksinaismoraalia ilmeisesti juuri halutaan rikkoa kommunikaatiolla, ja yksi hyvä keino on saada ihmiset ymmärtämään ja kokemaan, että usko on kaikkialla ja kirkon perusviestejä voi toteuttaa kaikkialla: kotona, töissä, ystävien kesken, liikenteessä, ulkomailla …
Ehdotus: ”Kirkko viestii kristillistä uskoa. Se kertoo Jumalan todellisuudesta jokapäiväisessä elämässämme” – tai jotakin tähän suuntaan.
Se kutsuu yhteyteensä vieraantuneita ja vahvistaa jäseniään.
* Pitäisikö järjestys muuttaa eli ensi vahvistetaan jäseniä ja sitten kutsutaan vieraantuneita.
Jumalan valtakunta koskettaa ihmisen koko olemista ja toteutuu tässä maailmassa siellä, missä uskoa on.
* Onko todella näin? Jumala on luonut kaiken, mm. luonnon lait. Ne toteutuvat koko ajan, vaikka usko puuttuisi. Jokin alkuasukasheimo saattaa elää vahvasti Jeesuksen oppien mukaan esim. lähimmäisen rakkaudessa, vaikka heiltä puuttuu kristillinen usko. Olen itse ollut hyvin ”epäuskova”, mutta jälkeenpäin arvioituna olen sinäkin aikana ollut Jumalan valtakunnassa – kuten sanotaan – eksyksissä.
Ehdotus: ”Jumalan valtakunta koskettaa ihmisen koko olemista ja toteutuu kaikkialla tässä maailmassa. Tiedostamalla tämän, löytää ihminen uskon, jonka avulla hän voi toteuttaa Jumalan tahtoa omassa elämässään.” – tai jotakin tähän suuntaan.
Usko on enemmän kuin konkreettisia tekoja, toimia ja sanoja.
* Eikä teko ja toimi tarkoita suunnilleen samaa? Ehdotus:”… konkreettisia ajatuksia, sanoja ja tekoja.”
Se antaa elämän mielen ja toivon.
* Tätä kohtaa on vaikea ymmärtää. Ehdotus: ”Se antaa elämälle tarkoituksen ja suunnan. Se antaa rohkeutta ottaa vastuuta omasta ja toisten elämästä.”
Usko ylittää näkyvän maailman ja ajan rajat.
* Mitä tällä tarkoitetaan? Ehdotus: ”Usko on ikuisesti olemassa ja se voi toteutua kaikkalla.” – tai jotakin tähän suuntaan.
Kirkon jäsenet toteuttavat kutsumustaan yhteiskunnassa.
* Ehdotus: ”Kirkon jäsenet toteuttavat ihmisyyttä yhteiskunnassa”. Sana kutsumus on vaarallinen, koska sen varjolla voidaan toteuttaa omia itsekkäitä tarpeitaan. Pahimmillaan tämä näkyy henkiparannuksen ja muilla alueilla, jossa ”kutsutut” puoskaroivat ihmisiä, tekevät riippuvaisiksi lahkoista jne. Olen tavannut kirkon piiristä ihmisiä, jotka puhuvat kutsumuksestaan ja sen perusteella esim. laiminlyövät omaa perhettään, ylentävät itsensä toisten yläpuolelle.
He asettuvat heikkojen ja syrjäytettyjen puolelle.
* Ehdotus: ”He auttavat heikkoja ja syrjäytettyjä”. Kun asettuu jonkun puolelle, syntyy mielikuva, että ollaan jotakin toista vastaan. Vaikka näin onkin, kannattanee painetussa sanassa kuitenkin lisätä kokonaisajattelua, jossa ihmisyys ja toisten auttaminen kuuluu kaikille.
Kappale ”Kultainen sääntö …” on hyvä.
* Lisäksi voisi korostaa itsensä rakastamisen ”käskyä”. Tämähän on monella ongelma, he rakastavat ja palvelevat muita niin paljon, että oma elämä ja perhe kärsivät. Tai kun he eivät osaa rakasta itseään, eivät he todella kykene rakastamaan muitakaan. Ääritapauksessa ihminen vihaa itseään ja purkaa sen ympäristöönsä. Jokaisen tehtävänä on ottaa vastuu omasta elämästään ja auttaa muita. Tätä ei voi todella tehdä, ellei rakasta, arvosta ja hyväksy itseään.
Kirkon ja seurakunnan perustehtävänä on auttaa uskoon.
* Auttaminen-sanassa tässä on vähän sitä kaikua ikäänkuin uskoon ei voisi tulla ilman kirkkoa. Ehdotus: ”Kirkon ja seurakunnan perustehtävänä on jakaa tietoa ja opastaa ihmisiä uskon tielle. Lisäksi seurakunta kutsuu ihmisiä luokseen keskustelemaan ja kokemaan Jumalan valtakuntaa.”… tai jotakin tähän suuntaan.
Julkisuuteen tarkoitetuille viesteille on annettava toisenlainen muoto.
* Miksi? Miksi uskosta ei voi kaikkialla puhua sellaista kieltä, jota kaikki ymmärtävät. Tämä on useimpien organisaatioiden ja ammattiryhmien perusongelma. Pisimmille vietynä viestijät itse eivät enää ymmärrä mitä puhuvat. Organisaation toiminta-ajatus pitää muotoilla siten, että jokainen ihminen organisaatiossa sen ymmärtää. Vasta tämän jälkeen on mahdollista saada se toteutumaan käytännön työssä. Sivun 17 neljäs kappale puhuu juuri tästä. Viestintä on mielikuvien eli ajatusten siirtämistä lähettäjältä vastaanottajalta. Sanat ovat viestinnän yksi väline. Niiden tulee olla yksinkertaisia ja selkeitä. Viestinnän tavoitteena ei ole puhua hienosti, vaan saada viesti perille. Tämä unohtuu usein monilta puhujilta.
Elokuva- ja videotuotannon kalleus.
* Ammattilaisten tekeminä tämä pitää paikkansa. Videoiden tekeminen on kuitenkin yleistynyt paljon, osaaminen kasvaa, laitteet halpenevat. Esim. harrastelijoidenkin laitteilla saadaan laadullisesti hyvää lopputulosta huolellisella työskentelyllä. Tarvitseeko kirkko alan parhaita ammattilaisia? He nimittäin saattavat olla rutioituneita ja kiireisiä ihmisiä, joilla ei ole aikaa ja halua paneutua todella aiheeseen. Lisäksi tällaiset haluavat yleensä toteuttaa viestin omalla tavallaan. Nuorten piiristä saattaisi löytyä tosi innokkaista, edullisia ja ennakkoluulottomia tekijöitä, jotka tekisivät ohjelmia myös sydämen halusta.
* Kouluissa tehdään videoita. Kirkko voisi ideoida aihelaueita, jotka oppilaat visualisoisivat itselleen ja toisilleen: usko arkipäivän askareissa jne.
Onko koulutussunnitelma rakennettu oikein? Jos tavoitteena on kommunikatiivisuuden lisääminen (keskusteleminen, vuorovaikutus jne.), niin miksi koulutussuunnitelma kouluttaa vain välineiden käyttöä? Eikö koulutuksen pitäisi alkaa itsensä ja vuorovaikutuksen ymmärtämisestä ihmisten välisessä kommunikaatiossa, omien ajatusten selkeyttämisessä jne. Vasta kun ymmärrämme mitä me haluamme viestiä ja miksi (millä tavalla viestin voi ilmaista niin että se menee myös perille), on syytä opetella välineiden käyttöä.