Karl-Magnus Spiik

Psykologiassa motivaatio määritellään psyykkiseksi tilaksi, joka kertoo millä vireydellä ihminen toimii tietyssä tilanteessa. Käytännössä se on työhalua ja innostusta, jota saa aikaan monet erilaiset tekijät. Yksi merkittävimpiä on työpaikan hyvä ilmapiiri, joka ylläpitää motivaatiota ja jaksamista.  Huonossakin ilmapiirissä voi olla motivoitunut, mutta se edellyttää vahvaa sitoutumista omaan osaamiseen ja työhön.

Esimiehillä on työnantajan edustajina velvollisuus huolehtia johdettaviensa työssä jaksamisesta. Työturvallisuuslaissa käytetään sanaa kuormittaminen. Siellä on myös puuttumispykälä eli esimiehen on toimittava, jos kaikki ei ole 
kunnossa. Ongelmat on otettava esiin yhdessä.

Laissa puhutaan kuormittamisesta, koska se on jotenkin mitattavissa. Motivaatio ja ilmapiiri ovat tunnetasolla, jolloin niiden tosiasiallinen mittaaminen on mahdotonta. Nehän vaihtelevat olosuhteiden ja tilanteiden mukaan. Ilmapiirikyselyt antavat yleiskuvan, mutta onko se totta ja kuvaako se pysyvää tilannetta?

Suomen Mielenterveysseura on laatinut julistuksen, jossa todetaan, että jokaisella ihmisellä on oikeus mielenterveyteen ja oikeudenmukaiseen kohteluun. Jokainen yhteisön jäsen on vastuussa yleisestä ilmapiiristä ja vaikuttaa omalla suhtautumisellaan siihen, tukeeko se mielenterveyttä.

Psykologi Olavi Parvikko sosiaali- ja terveysministeriöstä: “Työpaikka ei ole terapiayhteisö eikä joidenkin yksilöiden huomioonottamisyhteisö. Liika eläytyminen toisten ongelmiin voi johtaa väsähtämiseen. Tämä koskee myös esimiehiä, joihin heijastetaan helposti lapsuusajan tarpeita, odotuksia ja pettymyksiä. Siksi määrätty etäisyys on paikallaan, vaikka esimiehen yhtenä tehtävänä on rakentaa positiivista me-henkeä ja ylläpitää työviihtyvyyttä.”

Esimies kantaa työturvallisuuslain hengen ja oman roolinsa pohjalta vastuun töiden organisoimisesta siten, että resurssit ovat järkevässä käytössä organisaation ja yksilöiden kannalta. Tähän liittyy ihmisten arvostava kohteleminen ja ilmapiiristä huolehtiminen. Johtamisen pitää tukea reilua tekemisen meininkiä. Jos ilmapiiri heikkenee pysyvästi, on esimiehen ryhdyttävä toimenpiteisiin – joko itse tai hankkimalla ulkopuolista apua.

Esimiehille ei voi kuitenkaan sälyttää kaikki vastuu, koska jokainen työyhteisössä vaikuttaa siihen omalla suhtautumisellaan. Vastuu on siis jokaisella, ja käytännössä se tarkoittaa hyviä käytöstapoja, joustavaa yhteistyötä, auttamista ja avun pyytämistä. Erityisesti se tarkoitta työkaverin (myös esimiehen) osaamisen, tehtävän, yksilöllisyyden ja erilaisuuden kunnioittamista.

Huono ilmapiiri voi aiheuttaa väsähtämistä; toisille enemmän ja toisille vähemmän, koska olemme erilaisia. Pahoinvointia voi myös saada aikaan työkaverin passiivisuus, negatiivisuus, yhteistyöhaluttomuus, syytteleminen, muiden vähätteleminen/alistaminen, ja pahimmassa tapauksessa kiusaaminen.

Työpaikka ei ole hiekkalaatikko, jossa ihmiset voivat vapaasti reagoida ja ilmaista itseään omien mielialojensa pohjalta. Hyvät käytöstavat edellyttävät asiallista käyttäytymistä, vaikka sisällä kiehuu. Ne edellyttävät yhteistyön tekemistä, vaikka työkaverin naama ei miellytä. Tätä kutsutaan ammatilliseksi käyttäytymiseksi.

Kun ilmapiiriä parannetaan, on hyvä keino kokoontua yhteen, purkaa kokonaisuus palasiksi ja sopia yhdessä työskentelyn ja käyttäytymisen pelisäännöistä. Ohjatusti voidaan myös antaa positiivista ja rakentavaa palautetta, jotta jokainen tiedostaa miten hän vaikuttaa ryhmässä. Hyvä ilmapiiri edellyttää avoimuutta. Avoimuus lisää luottamusta, jolloin vaikeitakin asioita osataan käsitellä ammatillisesti. Jos ilmapiiri on huono, on joskus hyvä haastatella työryhmän jäseniä erikseen. Ongelmana on silloin keskustelujen luottamuksellisuus. Jos ”kissoja ei voida nostaa pöydälle”, on niiden ratkaiseminen vaikea. Siksi yhdessä tekeminen tarjoaa tässäkin asiassa paremmat onnistumisen mahdollisuudet.