Nuorten Ystävät ry järjesti Turun Virastotalossa luentotilaisuuden lapsen itsemurhasta, kuoleman kohtaamisesta ja vanhemmuudesta. Keskusteluissa nousi esiin ajatus, että lähimmäisensä menettäneille pitäisi olla yhteiskunnan järjestämä tuki, joka toimisi neuvoloiden tapaan.
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kaikki tuki on äärimmäisen tärkeä, jotta elämä voi jatkua täysipainoisesti raskaan menetyksen jälkeen. Mutta yhteiskunnan eri tahojen, kirkon, vapaaehtoistyön jne. rooli on harkittava tarkkaan, jotta rajalliset resurssit panostetaan oikein.
Rohkenen käyttää yksinkertaista esimerkkiä. Jos jossain risteyksessä tapahtuu paljon kolareita, on järkevää sijoittaa lähistölle peltikorjaamo, jotta autot saadaan nopeasti kuntoon. Mutta liikennevalojen asentaminen on parempi ratkaisu, koska niiden avulla ehkäistään vahingot etukäteen.
Kuoleman kohtaaminen on ihmiselämän raskaimpia kokemuksia ja apua tarvitaan. Nuorten kohdalla ennalta ehkäisevä työ on tätäkin tärkeämpi. Nykymaailma on erittäin kova herkille nuorille, joille ei ole syntynyt riittävää suojakuorta sisimmän päälle. Siksi he kokevat elämän vaikeudet ja yhteiskunnan ongelmat voimakkaammin kuin muut. He imevät liian helposti sisäänsä kaiken pahan mitä ympärillämme tapahtuu.
Monen tällaisen nuoren takana on koulukiusaaminen, jonka poistamiseksi tehdään jo paljon työtä. Mutta riittääkö nykyinen taso ja keinot? Ennalta ehkäisy on tässäkin avainasemassa. Se tarkoittaa opettajien kouluttamista havainnoimaan kiusaamista, sopimaan kouluissa pelisäännöistä ja ylläpitämään yhdessä lasten kanssa nollatoleranssia. Vanhempien kohdalla se tarkoittaa lisää tietoisuutta asiasta, läheisemmän suhteen solmimista lapsiin, kiusaamisen merkkien havainnoimista ja keinojen oppimista, joiden avulla kiusattu saa riittävän perusteellista tukea kotona. Kiusaamisen lopettaminen ei riitä. Sielun vahingot pitää myös korjata.
Hyvin tärkeä on myös nuorten itsetietoisuuden lisääminen ja minäkuvan vahvistaminen. Se antaa voimia. Lisäksi tarvitaan käytännön keinoja, joiden avulla herkät nuoret löytävät toisensa ja saavat ns. vertaistukea. Heidän on tärkeä ymmärtää, etteivät ole yksin.