Valmennuksen lähtökohtana oli perinteinen työnjohtokeskeinen toiminta.
Jokainen osa suunniteltiin asetettujen tavoitteiden ja tarpeiden pohjalta. Ensimmäisten tilaisuuksien jälkeen otettiin huomioon myös osallistujien ja tiimien tarpeet.
Jokaisen seminaarin päätteeksi tehtiin yhteisiä kehittämispäätöksiä, joihin sovittiin tavoite, alustava suunnitelma, aikataulu ja vastuuhenkilö. Lisäksi kukin laati oman henkilökohtaisen kehittämispäätöksen. Päätösten toteutumista seurattiin seuraavan jakson alussa.
Tiimikohtaiset valmennukset (osa III) räätälöitiin tiimikohtaisiksi, koska tiimit olivat erilaisia (henkilösuhteet, ammattitaidot, yhteistyön taso jne.).
1993 Valmistautuminen, esimiehille, 1 pv Organisaation muutostarve, keskusvaraston nykytilanne, mitä on itseohjautuvuus, esimiesten yteistyö, mitä tiimivalmennus on käytännön tasolla ja mitä se tulee edellyttämään esimiehiltä
1994 Tiimivalmennuksen osa I, kaikille (3 x 20 henkeä), 2 pv Ihmistuntemus, minäkuva, joustava yhteistyö, kuka on työn antajamme, palveluketjut, keskusvaraston toiminnan kehittäminen
1994 Johtamisen muuttuminen, esimiehille, 1 p Ihmistuntemus esimiestoiminnassa, johtamisen tilanneharjoitukset, tiimityöskentelyn kehittäminen
1994 Tiimivalmennuksen osa II, kaikille (3 x 20 henkeä), 1 pv > Tavoite- ja positiivinen ajattelu tiimitoiminnassa, miten yhteistyö on muuttunut, jatkokehittäminen
1995 Tiimivalmennuksen osa III, kaikille tiimikohtaisesti (5 x 12 henkeä), 1 pv Miten tiimimme toimii, yhteistyön ongelmat ja niiden purkaminen, henkilösuhteet
1995 Tiimin ohjaaminen, esimiehille ja tiimivetäjille, 2 pv Tiimijohtamisen tilanneharjoituksia, aito ja suora vaikuttaminen, oma ja tiimin itseluottamus, tiimi-toiminnan ohjauksen erityiskysymykset