Kirjoitus on julkaistu Talouselämä-lehden numerossa lyhyemmässä muodossa
Talouselämä 42:ssa on juttu ”hyssyttely ja positiivinen ajattelu pois”. Ensin ajattelin, että huuhaakoulutuksesta on tehty huuhaatutkimus. Mutta monet näkemykset vahvistavat omia käsityksiäni. Kysymys ei nimittäin ole siitä, etteikö positiivisen ajattelun kurssit olisi hyviä ja piristäisi ihmisiä. Ongelmana ovat väärät odotukset. Pienillä panostuksilla saadaan aikaan pieniä tuloksia.
Todellinen positiivinen ajattelu on syvällistä suhtautumista itseensä ja ympäristöön. Valitettavasti siitä on tehty hömppäilmiö ja luotu harhakäsitys, että kunhan istutaan pari tuntia tai päivä kurssilla, niin kaikki muuttuu. Oikea myönteinen ajattelu elää arvotasolla. Se ei ole pinnallista hössötystä, jossa kaikki rakastavat toisiaan ja kaikki on kivaa. Se on aitoa ja rehellistä olemista sekä elämän myönteisten puolien tunnistamista. Kun ihminen uskoo onnistumisiin, näkee hän mahdollisuuksia vaikeimmissakin tilanteissa ja pääsee eteenpäin.
Positiivinen suhtautuminen saa kanssaihmiset kasvamaan. Eräs osallistuja totesi kerran: ”Esimieheni pitää minua parempana kuin olen. Siksi teen työnikin paremmin kuin mihin pystyn.” Positiivinen ihminen voi henkisesti paremmin. Hän on hyväntuulinen sadeilmallakin: sade puhdistaa luontoa, virkistää ilmaa ja on tärkeä kasveille. Lapset rakastavat lätäköitä. Sateenvarjon tekijöillä on töitä.
Mentaalivalmennuskin on myönteistä ajattelua – kuten psykologiassa ratkaisukeskeinen terapia, jossa ihmiselle haetaan voimavaroja onnistumisista. Laman aikana moni yritys säilyi hengissä yrittäjän ja henkilöstön vahvan uskon eli positiivisen ajattelun ansioista. He eivät lannistuneet vastoinkäymisissä.
Työterveyslaitoksen sivuilta löytyy tutkimustuloksia, joista näkee miten positiivinen ja negatiivinen ilmapiiri vaikuttaa sairauspoissaoloihin. Sairaaloiden teho-osastoilla lääkärit kamppailevat loukkaantuneiden pelastamiseksi ja kertovat miten suuri merkitys on potilaiden elämänhalulla eli myönteisellä ajattelulla.
Talouselämän artikkelissa suositellaan valituskokouksia. Kokemukset puhuvat toista. Valituspalavereita on pidetty vuosikymmeniä ja tulokset ovat lähes aina samat. Mennessään palaveriin ihmisillä on jonkinlainen motivaatio. Mutta kun kaikki ongelmat kaivetaan esiin, häviää työhalu ainakin siltä päivältä. Ihan oikeastiko ihmiset haluavat istua palavereissa, joissa vaan valitetaan?
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että työpaikan pulmat on tuotava esiin, sillä jos ongelmia ei tunnisteta, ei niitä voida korjata. Mutta mitä järkeä on tuoda kaikki negatiiviset asiat esiin kerralla? Parempi työskentelytapa on käsitellä yksi asia kerrallaan. Ensin mietitään mikä siinä sujuu (+), sitten missä on ongelmia (-) ja kolmanneksi mitä asian hyväksi voidaan tehdä (ratkaisu). Sitten sovitaan tavoitteet, vastuut, aikataulut ja seuranta. Jos haluatte masentaa ihmisiä, pitäkää valituspalavereita. Jos haluatte kehittää toimintaa, ottakaa ongelmat yksi kerralla esiin, käsitelkää niitä oikeudenmukaisesti (+ ja -) ja ratkaiskaa ne.