LinkedInissä on kirjoitus ”Tosissaan työtä hakevalla ei ole aikaa rypeä itsesäälissä”.
Kommenttini.
Valmensin 1990 -luvun pahimpaan laman aikana 25 työtöntä, joilla kaikilla oli korkeakoulututkinto. Voimakkain asenne oli, että töitä ei saa, kun työttömyys Suomessa on lähes 20 %. Yksi oli erityisen negatiivinen ja uhosi tätä moneen kertaan. Kysyin häneltä: ”Montako työpaikkaa sinä tarvitset?” Hän ei vastannut, joten toistin kysymyksen. Hän tokaisi: ”No yhden!” Sanoin: ”Uskotko sinä fiksu, koulutettu ja kantaa ottava persoona ihan oikeasti, että et löydä sitä yhtä työpaikkaa?”
Vähitellen asenne muuttui ryhmässä, joka oli melkein suggeroinut itsensä häviäjä asenteeseen. Kahden seminaaripäivän aikana viidellä oli työpaikkahaastattelu toisena päivänä. Tein niistä harjoitukset. Ensin harjoiteltiin. Sitten arvioitiin. Sitten harjoiteltiin uudestaan ja arvioitiin. Kaikkien itsensä ”myymisen” osaaminen kasvoi. Eniten muuttui usko omaan onnistumiseen. Näistä viidestä kolme sai heti hakemansa työn. Muista en tiedä, koska valmennus oli tilattu ilman seurantaa.
Myöhempi lisäys.
EkonomiEsimies valmennuksessa harjoittelemme kehityskeskusteluja. Yksi työtön osallistuja kertoi, että hän on hakemassa vaativaa tehtävää. Voidaanko harjoitus soveltaa ko. tilanteeseen? Näin tehtiin ja harjoituksen jälkeen analysoitiin hänen toimintansa. Hän näki omia virheitään ja tajusi miten itsensä pitää ”myydä” siten, että ei leuhki, tuo esiin omat osaamiset ammatillisesti, ja heikot puolet voi esittää siten, että se herättää uskoa kehittymiseen. Tällainen esitys koetaan avoimeksi ja se herättää luottamusta. Yrityksessä haettiin kahta avainhenkilöä. Haastattelu meni niin hyvin, että hänelle tarjottiin molempia.
Tästä harjoitustilanteesta on lyhyt otos videon loppuosassa (klikkaa tätä).