Työnohjaus on lisääntynyt suomalaisessa työelämässä, jossa työnopastus, kummitoiminta ja mentorointi ovat jo tuttuja työskentelymuotoja. Suurimmat erot työnohjauksen ja edellä mainittujen välillä ovat: ulkopuolinen ja koulutettu ohjaaja, pitkäjänteisyys ja psykologinen lähestymiskulma.
Työnohjausta voisi verrata liikunnassa henkilökohtaiseen treineriin, mutta kehittäminen liittyykin ohjattavan työhön, esimerkiksi osaamiseen ja tuloksellisuuteen, motivaatioon ja jaksamiseen, yhteistyökykyyn, johtamistaitoon sekä asenteisiin. Työnohjaus voi olla yksilö- tai ryhmäohjausta.
Työnohjauksessa on kyse oppimisen kautta tapahtuvasta yksilön kehittymisestä. Ohjaaja auttaa yksilöä käyttämään tietoisemmin jo olemassa olevaa tietoa, osaamistaan ja persoonallisuuttaan. Työnohjaaja ei tarjoa valmiita malleja, vaan ohjattavan tietoja ja taitoja työstetään siten, että ne palvelevat paremmin työn tuloksellisuutta ja tekijän omaa motivaatiota. Työnohjausta voidaan tarkastella kolmen peruselementin välisenä vuorovaikutuksena: ammatillisen kehittymisen, persoonallisen kasvun ja työyhteisön jäsenenä kasvamisen näkökulmista.
Työnohjaus on konsultaatiota jatkuvampi, henkilökohtaisempi ja laaja-alaisempi ohjausprosessi. Omasta toiminnasta tietoiseksi tuleminen, työskentelytapojen muuttaminen ja itsensä kehittäminen vaativat aikaa ja seurantaa. Ohjaus sovitaan usein määräajaksi (esim. 6 x 2 tunnista pidempiin prosesseihin).
Työnohjaaja on kouluttautunut tunnistamaan aikuisen ihmisen oppimisen lainalaisuuksia, työskentelyä ja motivaatiota sääteleviä tekijöitä sekä ryhmädynaamiikan ilmiöitä. Hän on myös tietoinen organisaatiokulttuurin vaikutuksesta sekä ihmisen ja työn välisen vuorovaikutuksen elementeistä. Ohjattava tuo ohjauksessa esiin työstettävät asiat, asettaa niille kehitystavoitteet ja työstää ratkaisuja yhdessä ohjaajan kanssa.