LinkedInissä on kirjoitus, jossa varoitetaan ensivaikutelmasta, joka saattaa johtaa siihen, että valitaan itsensä kaltaisia / mukavia ihmisiä. Toinen kysymys on kumpi on tärkeämpi valintatilanteessa tiedot vai vaikutelma?
Kommenttini.
Hyvä kannanotto Jari. Viisas vastaus on: molempi parempi. Rekrytilanteessa pitää kuunnella järkeä ja sydäntä. Yhdessä ne saavat aikaan parhaan tuloksen. Mutta painopisteen määrittely onkin sitten toinen juttu. Kummalle annetaan suurempi painoarvo?
Lähtökohta on aina tehtävä – ei hyvät ihmissuhteet – vaikka niiden avulla luodaan miellyttävä ympäristö. Peruskysymykset. Minkälaisella osaamisella, persoonalla ja arvoilla pystytään parhaiten hoitamaan avoinna oleva tehtävä ja sopeutumaan organisaatioon? Onko tehtävä ja sen edellyttämät osaamisalueet sekä tarvittavat ominaisuudet osattu kuvattu oikein?
Henkilökemian toimimattomuus on yhtä yleinen tekosyy kuin ”kiire” sille, ettei haluta panna itseään likoon tai tehdä jotain ikävää asiaa. Kaikki ihmiset pystyvät hyvään yhteistyöhön, jos niin haluavat. Kysymys on asenteista – ei persoonasta, vaikka toisten kanssa onkin helpompi työskennellä kuin toisten.
Työpaikan ihmissuhteita ei valita, ne rakennetaan. Ihannetilanteessa löydetään ehdokas, joka kaikilta osin sopii tehtävään, mutta näin ei aina ole. Kun sukset menevät ristiin, löytyy paljon hyviä keinoja, joiden avulla yhteinen sävel löytyy ja työt sujuvat – kunhan tilanteisiin regoidaan heti eikä vasta vuosien kuluttua.
Ihmisten pitää olla erilaisia, jotta asioita ostaan katsoa eri näkökulmista. Ristiriitaiset ajatukset synnyttävät uutta. Yritys, jonka johtoryhmässä ollaan aina samaa mieltä, on ennemmin tai myöhemmin kriisissä.
Luovuus ja uudet ratkaisut edellyttävät ajatusten törmäyttämistä, mutta pystytäänkö siihen ilman että erimielisyydet jäävät hampaan koloon, ja myöhemmin kostetaan (jätetään jotain kertomatta / kysymättä, ollaan jatkossa periaatteessa aina eri mieltä, vääristynyttä vallankäyttöä, aggressiivisuutta, passiivisuuta, kiusaamista…).
Kokemusteni mukaan työpaikoilta löytyy liian vähän henkisiä valmiuksia (tahtoa ja nöyryyttä), joilla pystytään suoraan ja jopa tunteenomaiseen, mutta rehtiin väittelyyn – joka parantaa ja syventää keskinäisiä suhteita. Tämä on myös yksi syy siihen, että valitaan mukavia / sopivia ihmisiä – eikä sellaisia, joita tehtävä ja ympäristö oikeasti tarvitsee.