LinkedInissä käydään keskustelua kummat ovat parempia suomalaiset vai ruotsalaiset.
Kommenttini.
Molempi parempi. Minusta on typerä verrata erilaisia tapoja (kulttuureja) keskenään ja yrittää päätellä kumpi on parempi. Mitä järkeä siinä on? Yksi tapa toimii jossain tilanteessa paremmin ja toinen toisessa. Välillä suomalaiset voittavat jääkiekkossa, välillä ruotsalaiset. Tärkeintä on tajuta ja hyväksyä, että on monia erilaisia kulttuureja ja kaikista voi oppia jotain. Kyse on henkilökohtaisista arvoista. ”Onko minulla alituinen tarve olla parempi kuin toinen, tai vähätellä itseäni ja pyöriskellä kurjuudessa? Vai teenko havaintoja muista ihmisistä ja yritän oppia asioita, joissa he tuntuvat onnistuvan hyvin?”
Pidän ruotsalaisista ja suomalaisita. Kummastakin maasta löytyy upeita ihmisiä – ja idiootteja. Ruotsin historiaa en tunne samalla tavalla kuin Suomen. Meillä on iso maa, vähän ihmisiä ja talvella vaativat olosuhteet. Suomalaiset ovat käyneet satoja sotia ja taistelleet itselleen itsenäisyyden. Meitä arvostetaan maailmalla – vaikka emme ole samalla tavalla sosiaalisia kuin jotkut muut.
Kun Suomi liityi EU:hun, tekivät muut mielenkiintoisia havaintoja. Yksi kommentti oli seuraava: ”Oletteko panneet merkille, että suomalaiset puhuvat vain silloin, kun heillä on jotain asiaa. Sitten he sanovat sen lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja kun jotain sovitaan, ne tekeekin sen. Pitäisikö meidän toistenkin oppia toimimaan enemmän tähän suuntaan?”
Sitten iänikuinen kapea-alainen väittämä, että meillä olisi huono itseluottamus. Miten se mitataan? Itseluottamus on ihmisen tuntenomainen mielikuva itsestään, joka muuttuu tilanteen, ulkoisten ja sisäisten tekijöiden vaikutuksesta. Ei sellaista voi mitata. Eikä meidän maan historia kerro kansasta, jolla on huono itseluottamus. Moni suomalainen menee kipsiin tai ei pidä siitä, kun mikrofoni pannaan suun eteen. Mutta kun sama tyyppi päästetään töihin tai formulan rattiin… niin johan syntyy tuloksia ja itseluotamus on huipussaan.
On totta, että itseluottamuksemme horjuu välillä sosiaalisissa suhteissa. Eikä sekän perustu ihmiseen, vaan vanhaan alistavaan kasvatukseen: ”Olkaa hiljaa kun aikuiset puhuvat!” Siksi suomalainen saattaa olla hississä vähän kipsissä (kuten monet muutkin) ja itseluottamus horjuu. Onneksi seinällä on lappu kuka huoltaa hissiä. Sitä voi katsella älykkään näköisenä. Mutta kun hissin ovet aukeavat ja sieltä pääsee pois, on itseluottamus taas kunnossa. Eläköön erilaisuus.
Lainattu LinkedInistä.
Elina El-Sayed
Project Manager at HCL Technologies
Wer wagt, gewinnt. Kyllä meilläkin uskalletaan, yrittäjiä on maa pullollaan, onnistuneempia, epäonnistuneempia ja niitä rohkeampia, jotka uskaltavat menevät ottamaan turpiin vielä uudestaankin. Eikä ole kahta samanlaista ihmistä, ei firmaa, ei Ruotsissa eikä Suomessa. En näe mitään järkeä tällaisessa keskustelussa, jossa taas kerran verrataan, ollaanko me suomalaiset huonompia kuin jotkut muut. Ei me olla! Sen sijaan meidän pitää verrata itseämme omiin edellisvuotisiin itseihimme, koska silloin voimme oikeasti sanoa, että joku on parempi kuin toinen. Eli onko tämänvuotinen oma itsemme parempi kuin viimevuotinen tai sitten ei. Siitä asiasta oikeasti tiedämme jotain. Ja sitä asiaa voimme mitata koska meillä on tietoa. Onko se jatkuva kasvu kuitenkaan se paras mittari, minusta on enemmän haastetta siinä, että saa kaiken pysymään pystyssä ja koneen käynnissä jatkuvasti. Lisäksi keskustelemisesta: Ruotsissa on keskustelun kulttuuri vallinnut aina, meillä taas ei olla joudettu keskustelemaan kun ollaan oltu hieman kiireisempiä tässä hengissäpysymisessä ja ruotsalaisten ja venäläisten kanssa vatuloitaessa. On opittu erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä, jotka voidaan jättää pomoihmisten päätettäviksi. Ja nykyään kyllä meilläkin puhutaan, vai mitä te kaikki ihmiset teette niissä kokouksissanne päivät pitkät. Lyhyitähän ne kokoukset olisi, jos siellä vain yksi tai kaksi puhuisi. Ei menis päivät pitkät niissä. Sitouttaa voi muutenkin kuin kysyä vielä tsuppariltakin onko homma hänestä bueno. Lopuksi: Edelleenkään venäläisiä emme ole, ruotsalaisiksi emme tule (suurin surminkaan) olkaamme siis suomalaisia! T. Nimestä huolimatta silti fennofiili, svedofiili, bibliofiili, humanisti.
Elina, LOISTAVA kirjoitus! Juuri tästä on kysymys. Jatkuva vääränlainen vertaileminen perustuu siihen, että omia huonoja puolia verrataan toisten hyviin puoliin. Silloin ollaan aina häviäjiä. Näinhän tekivät monet opettajat aikanaan. Parhaat tulokset esiteltiin ja sitten kerrottiin, miten huonoja muut ovat. Tätä tiedostamatonta mallia löytyy edelleen joidenkin takaraivosta – kuten muutamista tämänkin keskustelun kommenteista huomaa.
Kuten Elina toteaa: 1. arvioidaan omaa toimintaa (missä olemme hyviä ja mitä pitäisi petrata), 2. tarkkaillaan miten muut toimivat ja mitä teoriat/asiantuntijat sanovat, 3. määritellään kehityskohteet, jotka lisäävät osaamistamme ja vievät kohti haluttua tahtotilaa, 4. asetetaan tavoitteet, tehdään suunnitelma, mietitään keinot, mittarit ja lähdetään liikkeelle.