Julkaistu Golflehdessä kesällä 2016
Suoritin Green Cardin kesäkuussa 2015 ja kun tuskailin lyöntien kanssa sanoivat kaikki: ”golf on korvien välissä!” Hyvät neuvot liittyivät kuitenkin aina fyysiseen suorittamiseen. Kukaan ei kertonut miten korvien väliä voi harjoitella. Ainoa ohje oli, että lyö rennosti.
Toimin johtamisen ja yhteistyön valmentajana. Yhtenä aihealueena on tavoiteajattelu, joka perustuu mielikuvaharjoitteluun ja henkiseen valmennukseen. Erinomaisen esimerkin tarjoaa maailmanmestaruuden voittanut alle 20 v jääkiekkojoukkue, jonka valmentaja Jukka Jalonen piti henkistä valmennusta merkittävänä tekijänä onnistumisessa. Sama koskee alle 18 -vuotiaidenkin maailmanmestarijoukkuetta, jonka itseluottamus oli täyttä rautaa.
Kokemukseni golfista ovat vähäiset: viime vuonna pelasin kymmenen kertaa puoli kierrosta. Talvella harjoittelin yhden tunnin 14 kertaa. Huhtikuussa tänä vuonna pelasin seitsemän kertaa koko kierroksen. Lyönnit ovat vaihdelleet hyvästä suorituksesta täydelliseen epäonnistumiseen (mm. avauslyönti viereiseen pusikkoon viiden metrin päähän). Tasoitukseni on ollut 54 ja suunnilleen sillä tasolla pelikin on kulkenut. Päätin kokeilla voinko parantaa tuloksiani henkisellä valmennuksella.
Keskiviikkona 4.5.2016 pelasin harjoituskierroksen Harjattula Golf & Country Clubin kentällä veljeni kanssa, joka on singelipelaaja. Hän antoi vinkkejä ja palautetta lyönneistä. Samalla tein itse työtä ”korvien välissä”. Draiverilyönneistä oli tähän asti onnistunut keskimäärin puolet, nyt yhtä lukuun ottamatta kaikki. Lopputuloksena uusi tasoitus oli 34.
TIETOISUUS
Ihmisen kaikki suoritukset perustavat aivoissa oleviin tietoisiin tai tiedostamattomiin malleihin. Kun korkeushyppääjän mielessä on kuva riman ylityksestä, hyppy onnistuu edellyttäen, että fyysiset kyvyt riittävät. Kun mielessä on rimakauhu, putoaa rima 100 %:n varmuudelle, paitsi jos ponnahdushetkellä mielikuva muuttuu. Ennätyksiä syntyy, kun fyysinen ja henkinen yhdistyvät samaksi kokonaisuudeksi: aivoissa oleva kirkas mielikuva pysyy koossa, ja se saa taakseen oikean määrän fyysistä energiaa ja henkistä värähtelytaajuutta. Suoritus on silloin keskittynyt ja rento.
Ennen edellä mainittua Harjattulan kierrosta olin jo kokeillut mielikuvaharjoittelua. Kuvittelu onnistui hyvin, mutta lyönti ei. Sitten yritin saada mukaan enemmän positiivista fiilistä ja kuvittelin nautinnollista tanssiliikettä. Sekään ei onnistunut, koska en pystynyt estämään mieleen pulpahtavia yksittäisiä sekavia ohjeita.
Lopulta tiedostin kaksi perusongelmaa. Ikäni takia aivoissani risteilee paljon erilaisia malleja. Siksi uuden uran tekeminen sinne on paljon vaikeampaa ja hitaampaa kuin nuorilla, joiden aivoissa ei ole yhtä paljon ja yhtä syviä kokemuksen tuomia uria. Suurempi ongelma oli kuitenkin pakkosuorittaminen. Mitä suuremmalla voimalla yritin lyödä, sitä huonompi oli tulos.
Mistä tämä alitajuinen malli oli peräisin? Miksi minulla oli pakonomainen tarve onnistua, vaikka ei ollut; lisäksi tiesin olevani vasta aloittelija? Vastaus löytyi menneisyydestä. Sain isoisäni kuolinvuoteella tehtävän: ”Hoida sinä sitten hommat!” Olin 5 v ja lupasin tehdä sen. Tästä lupauksesta on tullut ”pakkomielle”, johon liittyy myös persoonallisuuteni.
Olen luonteeltani hallitseva. Käytännössä se tarkoittaa määrätietoisuutta ja voimakasta kilpailuviettiä. Pelkkä tekeminen vain tekemisen takia ei kiinnosta eikä motivoi. Ongella istuminen ilman matoa koukussa on minulle ollut täysin mahdoton ajatus.
Golfissa tämä onnistumisen halu (pakkosuorittaminen) saa pääni nousemaan liian aikaisin, koska haluan heti nähdä tuloksen. Jos sitä ei olisi tapahtunut niin usein Harjattulassa, olisi tulos ollut vielä parempi. Yksinkertaistettuna tajusin, että lyöntivaiheessa aivoihini tuli ”sähköinen häiriö”, joka aktivoitui kun maila oli 5-10 cm:n päässä pallosta. Se on salamannopea epävarmuuden / epäonnistumisen tunne, jota alussa en edes huomannut. Rangella tätä tapahtui harvemmin, mutta pelatessani muiden kanssa koin sen lähes kaikissa lyönneissä. Mistä se oli peräisin?
Aivojen hypotalamus ohjaa stressitilanteessa alitajuisesti elimistön toimintaa, jota tapahtuu myös kilpailutilanteessa. Tätä kutsutaan ”taistele tai pakene” -reaktioksi. Johtuen persoonallisuudesta ja lupauksesta isoisälle, olen ollut taistelija ja vienyt asiat loppuun asti vastoinkäymistäkin huolimatta. Epäonnistumiset ovat jopa lisänneet taistelutahtoa. Jos näin ei ole tapahtunut, olen purrut hammasta ja jatkanut.
Mutta kun joudun kilpailemaan muiden kanssa, muutun pakenijaksi. Kun peli ei suju, haluan heti heittää hanskat tiskiin. Kun en ole sitä kuitenkaan tehnyt, ryhtyy taistelija pakkosuorittamiseen ja suurin henkinen työ on v-käyrän pitäminen aisoissa. Pakenijareaktion taustalla on myös menneisyys. Koin lapsuudessa muiden seurassa usein yksinäisyyttä ja häpeää, jos en osannut jotain.
Aivotutkijoiden mukaan tietoisen ajattelun nopeus on 100 bittiä/sek ja alitajunnan kapasiteetti 10 potenssiin 9 bittiä/sek. Tämän takia lyöntiä ei pysty korjaamaan suorituksen aikana ajattelemalla, koska ajattelu on liian hidas. Moni onkin antanut hyvän neuvon: tyhjennä mielesi. Ohje on hyvä myös tilanteissa, joissa pelaaja yrittää pelin aikana korjata epäonnistumisia ajattelemalla. Keskittyminen on aina tärkeä, mutta jos se ei onnistu, kannattaa muutaman lyönnin kohdalla vain ”antaa mennä”, kunnes jonkinlainen tasapaino henkisen ja fyysisen välille palautuu.
Taustalla olevien tekijöiden tiedostaminen auttaa ”sähköisen häiriön” pienentämisessä ja jopa poistamisessa, koska hallitsemisen tunne kasvaa. Syiden ymmärtäminen lisää henkistä tasapainoa, koska epäonnistuminen ei ole enää sattuma, vaan siihen löytyy looginen selitys. Tieto tästä tuo rentoutta lyöntiin. Syvältä pulppuavien mallien muuttaminen vaatii kuitenkin paljon työtä ja erityisesti mielen harjaannuttamista.
MITÄ TEIN HARJATTULASSA?
Ennen lyöntiä lopetin yksityiskohtien ajattelemisen. Keskityin tarkemmin alkuasentoon ja vein mailan hitaammin taakse. Sitten sanoin itselleni, että olen hyvä ihminen, vaikka en edes osu palloon. Ajatus hymyilytti, kun ajattelin miten muut suhtautuisivat, jos sanoisin sen ääneen. Tämä hauska suhtautuminen rentoutti myös kehoni ja lyönnit onnistuivat paremmin.
Jatkossa kiinnitän myös entistä enemmän huomiota kehon tilaan. Juon säännöllisesti vettä. Syön välipaloja ennenkuin elimistö kertoo, että energiatasoni on liian alhainen, jolloin sen palauttaminen on vaikea. Mitä kokemattomampi pelaaja eli mitä pienemmät urat on aivoissa, sitä suurempi vaikutus tulokseen on energiatason vaihtelulla. Samalla tavalla huono fiilis vaikuttaa liikaa tuloksiin. Huippuammattilaiset pystyvät lähes tasonsa mukaiseen suoritukseen, vaikka vaihtelua tapahtuu, koska heidän aivoissaan on niin syvät urat /mallit. Mutta pitkän päälle heilläkin ”sähköhäiriön” riski kasvaa.
Golfin pelaaminen antoi enemmän, koska suuri intohimoni on oppia yhdistämään fyysinen ja henkinen, jota teen työssäni. Nyt saan kokeilla sitä lajissa, joka on erittäin haastava ja monivivahteinen. Olen harrastanut meditointia useita vuosia ja saavutan flow -tilan, mutta sen siirtäminen jokaiseen lyöntiin on liian suuri haaste eläkeiässä olevalle aloittelijalle.
Meditatiivisessa tilassa kanava alitajuntaan on auki, jolloin on mahdollista löytää vastauksia aivojen ”sähköisiin häiriöihin” kuten edellä on kuvattu. Oikein ohjatulla rentoutumisharjoituksella niitä voi myös nostaa tietoisuuteen.
Kaikissa suorituksissa kuten myös koko elämässä on kysymys fyysisen ja henkisen tasapainosta, vaikka fyysiseen kiinnitetään paljon enemmän huomiota. Fyysisiä suorituksia voidaan mitata ja vertailla. Henkisiä ei voida mitata sellaisenaan, koska ne näkyvät useimmiten vasta fyysisten tapahtumien kautta.
Toivottavasti nämä kokemukset antavat tietoa ja näkökulmia pelaajille, joiden aivoissa esiintyy ”sähköisiä häiriöitä” ja jotka haluavat tehdä asian hyväksi jotain.